Tekemiämme entisöintejä ja kunnostuksia

Täältä löydät esimerkkejä tekemistämme entisöinti- ja kunnostustöistä. Entisöintiprojektit vaihtelevat pienistä yhden ihmisen päivän kunnostustöistä isompiin tarkkaan aikataulutettuihin kuuden hengen restaurointeihin. Yksityisyyden suojan vuoksi kaikista entisöintikohteista ei ole referenssitietoja ja tai suuria kuvia.

Katso entisöintikohteista lisää kuvia Facebookista

Alla yhteistyökumppaneitamme.

                 
   


Ikkunan korjauskurssi

Opi ikkunoiden kunnostus henkilökohtaisella kurssilla rakennuskonservaattori Laura Sallin opissa.

Työtä tehdään ja firma pyörii, mutta kaikki on lähtenyt liikkeelle rakkaudesta rakennusperintöömme. Opetan mielelläni esimerkiksi ikkunoiden korjausta ja opetus muotoillaan asiakkaan tarpeiden mukaan. Alla Tiian Raution palaute opetuksesta.

"Intensiiviohjaus Laura Sallin työtiloissa antoin minulle varmuuden siitä että osaan kunnostaa taloni ikkunat itsenäisesti. Sain ammattilaisen kokemuksen, osaamisen ja vinkit oman työskentelyni tueksi. Työstimme yhdessä ikkunoitani ja katsoimme välineeni kuntoon. Sain myös keskittyä itselleni vaikeilta tuntuneisiin osuuksiin kuten lasittamiseen ja kittaamiseen. Yksilöllinen kuntoarvio ikkunoistani oli myös erittäin tarpeellinen. Voin nyt sanoa että ikkunoiden kunnostaminen ei olekaan rakettitiedettä vaikkakin aikaa vievää. Uskon että ilman Lauran apua olisin lopettanut kunnostusurakkani vaikeilta tuntuvien osuuksien kohdalla sillä kokemattomana en tiennyt oikeita työtapoja. Nyt uskon itseeni ja kykyihini. On myös helpottavaa tietää että jatkossa tiedän mistä saan apua kun sitä tarvitsen.

Suosittelen Laura Sallin konsultointia lämpimästi jokaiselle omatoimikunnostajalle. Lauran asiantuntemus on vahvaa ja hänellä on aito halu jakaa osaamistaan muille. "

Kiitos Tiia!

Tammi-ikkunoiden ja -ovien entisöinti

Tammi-ikkunoiden ja -ovien kunnostus

Saimme kunnostaa kauniin 1930-luvulla rakennetun rakennuksen tammiset ovet ja ikkunat. Peittävän maalin tilalle palautettiin perinteinen lakka. Lisäksi teimme ikkunoiden tiivistykset ja UV-kalvojen asennukset. Työn suoritti ammattiylpeydellä kaksi rakennuskonservaattoria.

Työstä tullut palaute oli imartelevaa:

"Kiitos paljon! Kyllä muuttui talon ilme. Välitä kiitokset myös tytöille. Homma sujui mallikkaasti ja jälki on hienoa."

Patsaiden konservointi ja museon ikkunoiden restaurointi

Hannes Auteren patsaiden konservointi ja museon ikkunoiden restaurointi Serlachius-museossa.

Serlachius taidemuseon kartano-osa valmistui Gösta Serlachiuksen edustuskodiksi vuonna 1935. Arkkitehti Jarl Eklund suunnitteli rakennuksen ja taiteilija Hannes Autere teki rakennuksen pääkerroksen ikkunoiden yhteyteen 26 taidokasta puupatsasta.

Meidän työmme oli kunnostaa kaikki rakennuksen ikkunat ja konservoida taidekokoelmaan kuuluvat puupatsaat. Näkyvä muutos erityisesti yksityiskohtaisten patsaiden osalta oli valtava, kun poistimme patsaista vanhat paksut lakkakerrokset ja samalla puhdistimme ne. Restauroinnin jälkeen ikkunat ja patsaat ovat jälleen julkisivun kaunistus.

Restaurointi onnistui loistavasti, koska yhteistyö eri osaajien välillä oli sujuvaa. Kiitos museolle ja telinemestareille ja omille rakennuskonservaattoreille ja rakennusrestauroijille.

Selaa referenssejä